Jääautoilun kasvu on suuressa suosiossa Suomessa. Maahamme matkustaa maailmalta innokkaita jääautoilun harrastajia, jotka haluavat kokea jääautoillun ihanuuden kauniissa maassamme. Jääautoilufanit matkaavat Pohjois-Suomeen sekä Järvi-Suomeen, jotka ovat suurinta järvialuetta maassamme. Jääautoilun fanit ovat saattaneet nähdä internetissä esimerkiksi Youtubessa jääautoilusta videoita ja ovat niiden perusteella päättäneet matkustaa SUomeen.
Suomesssa jääautoiluun on paremmat mahdollisuudet kuin muualla Suomessa, sillä Suomessa talvi on pitkä ja maassamme on tuhansittain järviä. Suurin järvi Saimaa on hyvin suosittu jäällä autoilevien keskuudessa. Siellä myös jääteitä on enemmän kuin muualla. Kuten muutenkin jäälle menemisessä kannattaa odottaa , että se varmasti on vahvaa. Jääautoilussa on riskinsä siinä missä kaikessa muussakin. Jääautoilusta lisää täällä
Olen myös itse ollut auton kyydissä jäällä. Se on tavallaan jännittävää. Tavallinen jääautoilu on usein vain vastarannalle tai saarelle ajamista, mutta toinen ääripää on jäällä lujaa ajaminen ja kaahailu mikä tuo sitä harrastavalle jääautoiluun aivan toisen ulottuvuuden. Juuri sen haluavat ulkomailta Suomeen matkustavat jääautoilufanit kokea. Suomessa Lapissa on eniten kylmiä pakkasia talviaikaan, jolloin Lapin järvet ovat todella paksussa jäässä. Lapinmatkailu on muutenkin Suomessa kovassa kasvussa, joten osa näistäkn harrastajista menee suoraan Lappiin.
Matkailu ei ole ehkä löytänyt vielä jääautoilua, sillä sen harrastajat voisivat tuoda mukavan lisän matkailueuroihin. Matkailun pitäisi mainostaa jääautoilua muiden talviharrastusten mukana sillä kaikki eivät talvella pelkästään hiihdä tai laskettele. On olemassa lukuisia muitakin talviharrastuksia. Mutta koska Lappiin saapuu entistä enemmän turisteja talvella, ei tämäkään varmaan liian vaikeaa markkinointieksperteille. Internet ja sosiaalinen media on tämän lajin harrastajille aarrearkku. Sitä kautta laji saa helposti jatkuvasti uusia harrastajia ja sen suosio tulee kasvamaan entisestään.
Monille ulkomaalaisille Lappi on todella eksoottinen paikka tai Saimaa mukaanlukien. Jääautoilun lomassa voi ihastella revontulia ja nauttia kylmästä eksotiikasta nokipannukahveineen, nuotioineen ja avantoineen. Suomi on täynnä sellaista mitä muualla maailmassa ei ole. Tätä pitäisi nyt vihdoin ruveta maassamme tekemään paremmin. Jääautoilu on hyvä melko uusi vetonaula matkailu Suomelle. Tästä meidän on kiittäminen nuoria, innokkaita autoilijoita, joille autoilusta on tullut jo elämäntapa. Sen parissa vietetään aikaa ja siitä ollaan kiinnostuneita. Ei mikään ihme, että Suomessa on rallin maailmanmestareita!
Talvi on Suomessa pitkä. Mielikuvitus, innokkuus ja vapaus ovat varmasti osasyitä sille, miksi talven ympärille kehitetään jatkuvasti uusia harrastuksia. Näin myös jääautoilu harrastuksena on syntynyt. Ensin on ollut tarve siirtyä talvellakin nopeammin paikasta toiseen. Sitten on haluttu pimeään talveen vauhdin hurmaa. Vaikka olisi pakkasta parikymmentäastetta, on hienoa mennä ulos autoilemaan ja vielä jännittävämpää on tehdä sitä jäällä. Miksei voisi vähän kaahailla talvellakin kun kesälläkin järjestetään ralleja?
Televisiossa on ollut jo ohjelmia, joissa on kerrottu enemmän jääautoilusta. Ei aikaakaan, kun siitä kerrotaan laajemminkin Euroopassa ja maailmalla. Suomalaiset ovat taas keksineet jotakin hullua ja se on pakko kokea! Sille ei voi olla mitään estettä! Nyt pitäisi yhä useampi matkailualan ihminen saada innostumaan jääautoilusta. Kaikki on mahdollista, Ei muuta kuin toimeen ja jäälle kuvaamaan videoita auton kanssa! Vai miten se sanonta olikaan: jollei vuori tule Muhammedin luo, Muhammed menee vuoren luo. Näin se on!